
Ford Nucleon polkaisee käyntiin ahdin.comin artikkelisarjan, jossa esittelemme vanhoja konseptiautoja. Osa näistä konsepteista on johtanut menestyksekkäisiin tuotteisiin, kun taas osa on haudattu vähin äänin. Ford Nucleon kuuluu tähän jälkimmäiseen joukkoon, ja hyvä niin.
1950-luvulla suuri osa maailmaa oli innoissaan uudesta teknologiasta - ydinvoimasta. Se nähtiin halpana ja turvallisena teknologiana, ja sen uskottiin tuovan lopullisen ratkaisun energiaongelmille. Tästä syystä Fordin idea ydinreaktorilla varustetusta autosta otettiin innostuneesti vastaan. Joidenkin lähteiden mukaan Yhdysvaltain hallitus jopa sponsoroi atomiauton kehitysprojektia.

Autossa on havaittavissa joitain piirteitä 1950-luvun scifi-sarjakuvien avaruusaluksista, kuten esim. yksiosainen, kaartuva tuulilasi sekä auton perässä olevat siivekkeet. Itse ydinreaktori oli sijoitettu auton takaosaan. Se oli perusidealtaan samanlainen kuin ydinsukellusveneiden reaktorit. Tämän miniatyyri-kokoisen reaktorin oli määrä fissioida uraania. Näin tuotettu lämpö olisi höyrystänyt, ja siten paineistanut vettä, joka puolestaan olisi pyörittänyt turbiineita. Yksi turbiini oli tarkoitus kytkeä suoraan auton voimansiirtojärjestelmään, kun taas toisen oli tarkoitus tuottaa sähköä.
Auto olisi kulkenut yhdellä uraanitankkauksella n. 8000 kilometriä. Fordin visio oli, että kun auton ydinpolttoaine sitten viimein ehtyisi, niin uuden uraaniytimen olisi voinut käydä ostamassa mistä tahansa huoltoasemalta. Ajan hengen mukaisesti auton suhteen oltiin yltiöoptimistisia, eikä riskejä mietitty - tai niistä ei oltu tietoisia. Autoa suunniteltaessa oltiin luottavaisia siihen, että ydinreaktorit ja niiden suojamateriaalit pienentyisivät nopeaan tahtiin, ja miniatyyrikokoinen reaktori olisi täten pian mahdollista toteuttaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Samaan aikaan ydinvoiman riskit ja käytetyn ydinjätteen ongelmat tulivat hiljalleen ihmisten tietoisuuteen. Tämä tiesi Ford Nucleonin kehitystyön loppua. Ford ei koskaan ehtinyt rakentamaan yhtään toimivaa mallia Nucleonista.
Mallikappale Nucleonista on nähtävillä Henry Ford museossa Dearbornissa, Michiganin osavaltiossa. Nucleon muuten toimi inspiraationa Paluu Tulevaisuuteen elokuvien De Lorean - autolle, jos joku vielä sattuu kyseiset leffat muistamaan.

Lähteet: [wikipedia, Damn Interesting]
Suosio: 34% [?]
Tilaaa kommentit RSS-lukijaasi tai paluuviittaa omassa blogissasi





Jees, näitä lisää! Vanhat konseptiautot kertoo mielenkiintoisesti sen ajan ihmisten tulevaisuudenvisioista.